Ajatuksia ennaltaehkäisyn mahdollisuuksista koulussa


Ennaltaehkäisyn keinoja erityisopettajan arjessa




Tuon tässä blogissani esiin joitakin ennaltaehkäisyn mahdollisuuksia erityisopettajan työssä , joissa erityispedagogista osaamista  hyödyntämällä saadaan entistä parempi paketti koko koulua ajatellen. Keväällä pystyy hyvin erityisopettajana vaikuttamaan ennaltaehkäisyn mahdollisuuksin ja keinoin oppilaiden sekä koko työyhteisön eduksi tulevaan syksyyn. Pystyy olemaan mukana uusien luokkien teossa, ryhmien muodostamisessa, ja mahdollisissa ennakoivissa nivelvaiheen vanhempainilloissa rakentamassa yhteistyötä vanhempien kanssa sekä mukana sujuvien integraatioiden teossa. Unohtamatta läpi vuoden tehtäviä lukitestauksia ja matematiikan kartoituksia, jotta oppimisen pulmat saadaan tuettua oikein mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Korostaisin erityisesti erityisopettajan erityispedagogista osaamista luokkien teossa yhteistyössä rehtorin kanssa. 


Miksi ennaltaehkäisy on niin tärkeää?


Koen itse ennaltaehkäisyn tärkeäksi erityisopettajan työssä, jotta päästäisiin välttämään turhia oppimisen ja koulunkäynnin haasteita tai kasautumasta niitä liikaa, erilaisin pedagogisin järjestelyin. Jos lumipalloefekti pääsee syntymään, eikä siihen ole koulussa ajoissa pureuduttu, ennakoitu tai huomioitu, voivat pulmat tulla  monimutkaisiksi ja oppilas saattaa tarvita paljon korjaavaa toimintaa. Kuten aiemmin blogissani kirjoitin, korjaava toiminta on taloudellisestikin kalliimpaa ja ennenkaikkea oppilaan itsetunnon ja motivaation takia ennakointi on äärimmäisen tärkeää. Pelkästään jo ajoissa opettajien antama eriyttäminen ja tukiopetus, voi ratkaista montakin pientä haastetta. Lisäksi  erityisopettajan konsultointi tukee varmasti myös opettajia tässäkin työssä, jottei tilanne pääse kärjistymään ja esiin jäävät vain ne todelliset oppimisen ja koulunkäynnin pulmat. Aivan pienet jutut voi myös ennakoida, kuten tietoisesti joillekin oppilaille rajatummat projektit tai ryhmätöissä selkeät tehtäväalueet. Näissä pystyy erityisopettajana olla tukena opettajille oppilaan tuntemuksen ja erityisopettajana erityispiirteiden/haasteiden/taitojen osaamisen huomioiden oikealla ja oikein kohdistetulla tavalla. Yhteistyö on tärkeää tässäkin, koska osaamisemme ja koulutuksemme on erilaista. Tällä lailla saamme hyvän kokonaisuuden  koulussa oppilaiden tueksi ja eduksi. Pienillä keinoilla tuemme myös toistemme työssä jaksamista



Mitä ovat ennaltaehkäisyn mahdollisuudet ELA:n työssä ja koulussa?


Laaja-alaisen erityisopettajan mahdollisuudet ennaltaehkäisyyn vaatii paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa ja on aikaa vievää. Se yhteistyö ja siihen kulutettu aika  kannattaa aivan varmasti. Yksi parhaista mahdollisuuksista itselläni tarjoutuu aina tammikuussa, kun menen päiväksi samanaikaisopettajaksi kaikkiin 6.-luokkiin tutustuen oppilaisiin. Miksi ELA? Juuri siksi, että meillä on erityispedagoginen osaaminen vahvaa ja sehän ei ole pelkästään oppimiseen liittyvää, vaan mm keskittymiseen, toiminnan ohjauksen muihin pulmiin ja sosiaalisiin suhteisiin, tunne-elämän häiriöihin liittyvää seuraamista. Taito lukea signaaleja, jotka poikkeavat muista oppilaista ja huomata nopeasti mihin ne liittyvät, liittyy ammattitaitoomme, jota on hyvä hyödyntää ennaltaehkäisyn eri tilanteissa. Erityisopettajilla on juuri se osaaminen, jota tuettavat tarvitsevat. Lisäksi erityisopettajan on hyvä tuntea koulun kokonaisuus erilaisia tuen resursseja miettiessä. Oppilaantuntemus ja myös luokkatuntemus on ihan ytimessä mietittäessä koulun kokonaisuutta ja miten erityisopettaja toimii koululla. Ilman oppilaantuntemusta ei ennaltaehkäisy ole kovinkaan toimivaa. 


Mitä etua on erityisopettajan tarkalla pedagogisella nivelvaihetyöllä?


Myös ollessani nivelvaiheessa samanaikaisopena huomaan selvittämättömiä oppimisen haasteita niin luki-puolella kuin matematiikassa. Toiminnan ohjauksen pulmat saa esiin nopeasti ja näen mikä toimii meillä yläkoulussa kullekin ja mitä pulmia voi tulla jollekin oppilaalle, jos tähän ei heti puututa kevään aikana. Pystyn myös miettimään samantien meillä toimivia tukitoimia valmiiksi nähdessäni oppilaita ja miten ennakoida parhaalla mahdollisella tavalla heidän oppimisen polkuaan. Itse lähetän ennen tuloani luokkaan kirjassanikin listatut asiat mm luokanopettajalle, kieltenopettajalle ja ELA:lle. Konkreettinen asialista, mitä haluan tietää, jotta saadaan oppilaan oppiminen ja koulunkäynti heti alusta alkaen mahdollisimman hyväksi 7.-luokan alusta alkaen. Parhaimmillaan se tukee koko koulua kokonaisvaltaisesti. Mutta aina on kyse ihmisistä eli täydellistä ei saa koskaan, mutta parhaimpansa kun tekee, sen täytyy vain riittää. Nivelvaihetyö myös toiselle asteelle tulee kirjassani esiin yhtenä mallina ja pedagogisten tietojen välitys on todella tärkeää ollen suuri kokonaisuus kaikkineen. 




Kirjasta "Laaja-alainen erityisopettaja yläkoulussa", 2018. 


Yksin ei onnistu kukaan

Jotta tunneilla esiintyvät pulmat saadaan kiinni mahdollisimman varhain ELA:n tekemien erilaisten kartoituksien ja seulojen lisäksi tarvitaan opettajien välillä jatkuvaa ja hyvää yhteistyötä. Mikäli laaja-alaisena ei saa tietoa oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tilanteesta, ei sille mitään voi tehdäkään. Yhteistyötä tarvitaan myös silloin, kun halutaan esimerkiksi ennalta strukturoida uusi luokka heti alkusyksystä mm valmiine istumapaikkoineen ja sääntöineen, jotka ennalta suunnitellaan oppilaiden tueksi. Siihen tarvitaan kaikkien opettajien yhteistä ja johdonmukaista toimintaa, jotta ennaltaehkäisy toimii ja saadaan näin mahdollisesti  turhia oppimisen ja keskittymisen pulmia pois. Ja esiin tulevat vain ne pulmat, jotka tarvitsevat vahvempaa tukea jota taas mietitään yksilöllisesti oppilaalle luokkatilanteeseen. Itse istun joka elokuu alas kaikkien opettajien kanssa yksitellen, käymme oppilaat läpi jasuunnittelemme jo yhdessä , miten toimia minkäkin rhmän, luokan tai oppilaan kanssa. Esimerkiksi sovimme oppilaat tuntien jo samanaikaisopettajuus jakson ennalta tietyn ryhmän kanssa yhtälöihin tai syksyn alussa päätämme jonkun luokan kanssa ennakoivasti harjoitella toiminnan ohjauksen taitoja ennakoiden tulevaa.  

 Lisäksi rehtorin kanssa pedagoginen yhteistyö ennaltaehkäisyssä on tärkeää mm ryhmien ja luokkien teossa, lukkarien teossa  sekä esim integrointien suunnittelussa apuna oman ammattitaitomme turvin. Lisäksi ajoissa huomatessamme pulmia kokonaisilla luokilla tai koululla, voi yhdessä rehtorin tai joillakin kouluilla toimivien erilaisten pedagogisten ryhmien/tiimien kanssa suunnitella tukea ja koulutusta yms näihin tilanteisiin, ettei tilanne lähde aivan lapasesta.  Osaamista meiltä löytyy pedagogisissa asioissa ja ennaltaehkäisyn keinoissa, muttemme voi päättää asioista vaan yhteistyö kantaa hedelmää rehtorinkin kanssa.


Johdonmukaisuus ja rutiinit


Tärkeintä ennakoinnissa ja ennaltaehkäisyssä haastaviin luokkatilanteisiin tai yksittäisten oppilaiden keskittymisen tukemiseen ovat ennalta suunnitellut struktuurit ja rutiinit. Ne eivät vaan kovinkaan hyvin toimi, jos kaikki eivät niihin yhdessä sitoudu ja toteuta niitä. Kaiken kaikkiaan lopuksi voisin todeta, että kaikkeen tarvitaan hyvää yhteistyötä , johdonmukaisuutta ja rutiineja. Mikään ei ole mahdotonta, kunhan tuetaan toisiamme ja teemme hyvää yhteistyötä ennaltaehkäisteissä ja työssämme. Täytyy vain uskaltaa rohkeasti kokeilla ja uskoa omaan osaamiseemme oppilaiden ja luokkien tueksi. 




"Mikään ei ole mahdotonta" , taiteilijaystäväni ja kuvataiteen professori Jaana Erkkilä-Hillin minua säväyttänyt taulu. Tuetaan siis toinen toisiamme.


Kirjaani "Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa" saa VIP-hintaan 33 euroa ilman postikuluja laittamalla messengerissä minulle osoitteensa tai https://www.ps-kustannus.fi/tuotteet/691161947.html.

Kirja soveltuu myös alakouluihin ja toiselle asteelle sekä muille kouluissa työskenteleville että kiinnostuneille.

Kommentit

  1. Tuo esittelemäsi lista asioista, joita haluat oppilaista tietää, on hyvä. Onhan se kuitenkin vain keskustelun pohja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kokoan noita aina itselleni, koska se nopeuttaa seuraavan vuoden siirtymiä eikä tarvitse aina alusta alken miettiä kaikkia, voi lisäillä vain uusia juttuja kun mieleen tulee. Lisäksi helppo käyttää juuri keskustelun pohjana. Hyvä muistilista myös itselle , kun on nivelessä samanaikaisopena tunnilla. Lista, joka on tässä blogissa on vain kuvakaapattu osa siitä. Koko lista eli siihen mennessä koottu, löytyy kirjasta. :)

      Poista
  2. Kyllä olet ehdottomasti oikeassa siinä, että ennakointi on kaikille osapuolille kivuttomin käytäntö.Se vaatii sitä suunnittelua ja panostusta etukäteen, mutta se maksaa vaivan, kun vältytään suurilta haaksirikoilta, joiden vammojen parantaminen vaatii vielä enemmän ponnisteluja ja auttavatko sittenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. todella vaatii aikaa, suunnittelua ja pohdintaa, mutta kannattaa kyllä. Helpottaa tulevan vuoden opetusta kaikilla opettajilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pedagoginen kirjoittaminen lyhyesti

Lukituen suunnittelu

Luokkiin viety tuki

Open ajatuksia riippumatolta

Struktuurit - työrauhaa ja motivaatiota oppitunneille